lauantai 8. marraskuuta 2014

Hemmottelua Namussa

Tänään me FitCampin naiset vietimme ihanan illan Kaunneushoitola Namussa. Iltaan kuului yhdessä tehty opastettu kasvohoito sekä kulmastailaus. Oih että teki hyvää.

Lisäksi herkuttelimme nyyttäreiden merkeissä. Tarjolla oli kaikenlaisia terveellisiä herkkuja itsetehdyistä juuressipseistä lohisalsaan. Tällaisen itsensä hemmottelun voisi kuulkaa ottaa tavaksi!

Minä ainakin myönnän, että olen tosi huono käymään hoidoissa. Muutaman käyntikerran perusteella, tiedän toki, miten nautinollista siinä hoitotuolissa on kelliä. Mutta kun aina on olevinaan niin kiire, että ei muka ehdi. Sitäpaitsi, nyt säästyy huikaisevan pitkä penni, kun karkit jäävät kaupan hyllyille ja Filkkarin  laareihin. Kyllä niillä säästöillä aina yhden kasvohoidon nykäisee, noin vaikkapa kerran kuussa :) 

Kiitos vielä illan  järjestämisestä Hanna ja Virve! Ja kiitos kaikille paikalla olleille fitcampiläisille.Olipahan taas hauskaa. Miten meillä onkin niin hiton hyvät jutut?
















Saimme vielä lahjaksi kauniit huivit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti