Haikeutta ilmassa

Tänään me FitCampiläiset vedimme yhdessä viimeisen kovan yhteistreenin. Ensi viikko on jälleen kevyt viikko, ja sunnuntaina pannan pillit pussiin tämän FitCampin osalta. Moni tosin on jo sanonut jatkavansa itsekseen samoilla linjoilla. Me naiset törmäilemme toisiimme taatusti salilla ja jumpissa, mutta sunnuntain yhteistreenejä  Annan ohjauksessa ja tiimihengen tuiskeessa tulee älytön ikävä. Samoin sitä, kun salille mennessä paikalla on monta saman polun kulkijaa, joiden kanssa voi jakaa kuluneen viikon tuntoja. Mieli olikin tänään kaikilla treenin jälkeen hieman haikea.

Mutta palataanpa vielä tämän aamun harjoitukseen. Se kehitys, joka tässä naisporukassa on tapahtunut, on uskomaton. Se näkyy käsivarsissa ja jaloissa. Se näkyy takapuolissa, tekniikoissa ja niin aerobisessa kunnossa kuin lihasvoimassa. Kaikki jaksoivat vetää koko treenin läpi ihan eri intensiteetillä kuin ensimmäisellä kerralla viikkoja sitten. Askelkyykkykävely kahvakuulat kädessä, kyykkyloikat ja luisteluhypyt taittuivat suoranaisessa hurmoksessa. Tosin ähisevässä, irvistelevässä ja puuskuttavassa hurmoksessa. Aj aj sitä poltetta reisissä ja hien virtausta ohimoilla. Se tuntui niin pahalta, että se tuntui hyvältä. 

Omalta kohdallani huomaan kunnon kasvaneen selvästi. Sen ohella, että tekemisen tahti on tiukentunut, on myös palautuminen taukojen aikana nopeutunut huomattavasti.
 
Ja se kovan treenin tuoma energia. Wow! Se pitäisi kaikkien päästä kokemaan, edes kerran elämässä, mutta mielummin toistuvasti. Noin niin kuin vaikka viikoittain. Se on vain niin….. öööh…. minkä sanan keksin tähän sitä kuvailemaan… MEGALOMAANISTA. Enkä edes liioittele.  Sen energian voimalla on tämäkin päivä painettu kutrit suorana. On jumboiltu, siivoskeltu, kokkailtu, pyykätty ja yhä vaan energiaa piisaa. Olo on kuin aropupulla.  

PS.  Ja nyt seuraa tunnustus: söin tänään Jumbossa pehmiksen.  Ja eilen illalla kourallisen lakua. Että ei mulla sitten muuta. Paitsi että ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Oikein syömään oppii vain oikein syömällä

Tässä me taas pullistellaan ihanan yhteistreenin jälkeen. Ja tästä suunnataan syömään. Tietty oikein :)

Tiedätkö ketään, joka olisi oppinut ajamaan pyörällä ilman harjoittelua? Uimaan vain veteen hyppäämällä? Vääntämään oikeaoppisen niskalenkin aiheesta lukemalla?  Etpä taida, minä en ainakaan. 

Sama koskee syömistä.

Oikein syömään oppii vain oikein syömällä. 

Tämä yksinkertainen tosiasia on avautunut minulle näiden kuluneiden viikkojen aikana.
Jokainen lukutaitoinen suomalainen tietää – ainakin teoriassa - miten syödä oikein. Aiheelta ei voi välttyä, jos yhtään seuraa lehtiä tai katsoo televisiota. Molemmat pursuavat juttuja syömisestä, resepteistä, laihduttamisesta ja oikeasta ruokavaliosta (mitä se sitten kenellekin on).

Olen itse intohimoinen erilaisten ruokavalioiden tutkiskelija ja reseptien metsästäjä.  Koluan nettiä suorastaan hurmoksen vallassa. Kun löydän mielenkiintoisen sivuston tai houkuttavan reseptin, tallennan sen kirjanmerkkeihin, ”jatkokäsittelyä” varten.  Voin taata, että kirjamerkkien lista on aika pitkä. Ennen sama lista kasvoi keittiössä. Pino reseptikirjoja, lehdistä revittyjä ja käsin raapustettuja ohjeita valloitti kokonaisen kaapin. Muuton myötä ne päätyivät lehtikeräykseen, vaikka vain murto-osa niistä oli koskaan päässyt kokeiluun asti.

Ja mikä on pointtini tämän minulle niin tyypillisen jaarittelun jälkeen? Olen siis lukenut syömisestä paljon. Tiedän lautasmallin, kovien rasvojen ja sokerin haittavaikutukset, kasvisten ja kuitujen tärkeyden, vitamiinien ja kivennäisaineiden merkityksen. Olen sisäistänyt maitoallergian ja laktoosi-intoleranssin eron. Pyöräytän helposti gluteenittomia leivonnaisia. Tiedän että vegaani ei syö mitään eläinkunnasta peräsin olevaa, kun taas lakto-ovovegaani käyttää maitoa ja kanamunia. Päivänselvää minulle on, että elävässä ravinnossa ruoka nautitaan kypsentämättömänä  ja hapattaminen on  tärkeä ruoanvalmistustapa. Nykytrendit ovat luonnollisesti hanskassa, siis ainakin teoriassa. Olen tutustunut paleoruokavalioon, raakaruokaan ja  superfoodeihin.  Mutta…….

Oikein syömään oppii vain oikein syömällä.

Kymmenen viikon FitCampin aikana teen 70 aamupalaa, 70 lounasta, 70 välipalaa, 70 päivällistä ja 70 iltapalaa. Yhteensä 350 ruokaa, joissa jokaisen kohdalla mietin, että proteiinia, kasviksia, hiilihydraatteja ja hyviä rasvoja on tarpeeksi, mutta ei liikaa.  Kuulostaa hankalalta, mutta sitä se ei ole, olemmehan saaneet tarkat ohjeet. Punnitusta ei tarvitse tehdä, silmä riittää mittamaan. Toistoa toiston päälle. Sillä….

Oikein syömään oppii vain oikein syömällä.

Ja minä olen oppinut. On vaikeaa kuvitella, että enää söisin lounaaksi pelkkää leipää tai lataisin lautaselle markaronilaatikkoa ilman reilua annosta kasviksia. Eikä kasvis suinkaan tarkoita tylsää settiä salaattia, kurkkua ja tomaattia. Pannulla pyöräyttää nopeasti ihanan kasvislisukkeen.  Ja uunijuurekset, mikä helppo herkku! Aamupuuro marjoilla, nam. Lisänä proteiinia kanamunasta, ja heti ei nälkä iske.

Vain toistoja tekemällä asiat menevät selkärankaan.  Kymmenessä viikossa ja 350 aterian aikana ei voi estää asioita juurtumasta. Lisäksi kymmenen viikkoa on tarpeeksi pitkä aika huomata  ero omassa olossa ennen ja nyt. Se kuuluisa säännöllinen ruokarytmi ja verensokerin tasaisena pitäminen vain toimii.  Ja mikä ilo on kokea, että se mistä on lukenut, ei ole mitään urbaanilegendaa; sokerinhimo häviää, kun ruokavaliostaan karsii turhat sokerit ja höttöhiilarit. Voi miten paljon helpompaa on elämä, kun se ei ole jatkuvaa houkutusten vastustamista.

Pakko sanoa se vielä kerran.
 
Oikein syömään oppii vain oikein syömällä.

Viljattomat sämpylät. 

Ylläolevien sämpylöiden ohjeen löysin aivan ihanasta blogista, käy ihmeessä kurkkaamassa:

http://www.vanelja.com/

Siellä on monta ohjetta, joita aion kokeilla. Tämä blogi ei jää vain nimeksi kirjanmerkkien joukkoon :)

Sämpylät olivat hyviä, mutta pikku virheen tein. Ostin mantelijauhetta mantelijauhon sijaan, joten kuohkeus ja maku hieman kärsivät. Seuraavan kerran teen näitä mantelijauhosta, joista osan korvaan kaurajauhoilla. Manteilijauhoa ei saa ainakaan Hyrylän ruokakaupoista, kävin nimittäin jokaisessa.  Mutta googlettelun tuloksena selvisi, että sitä myyvät luontaistuotekaupat. Nämä sämpylät on oikeasti todella helppo tehdä.

FitCampilaisen pikaruokaa.

Tölkit ja pussit avattu, ja pikaruoka on valmis. Lisäksi edellisenä päivänä keitettyä riisiä.

Työn alla kasvishöystö, jossa vain mielikuvitus on rajana. Tässä versiossa lehtikaalta, porkkanaa, sipulia, paprikaa ja kesäkurpitsaa.

Kasvishöystä valmis ja kukkakaalit keitetty. Ja taas löytyi jääkaapista edellisen päivän riisiä ja kanafileitä.

Valmiina supersarjoihin.

Olkapäiden supersarjat ja koko treeni tehty. Hui, miten hehkeä nainen.....

Isosiskon jalanjäljissä

Isosiskon jalanjäljissä

FitCampin vetäjä Anna Raitala on työskennellyt liikunnanohjaajana seitsemän vuotta. Sille tielle hän lähti vain reilu vuosi sitten menehtyneen isosiskonsa kannustamana. Sisko Elina työskenteli Viva!Wellness  Clubin ryhmäliikuntavastaavana ja ehdotti Annalle BodyPump-koulutusta. Siitä se sitten lähti. Alaa tuli opiskeltua myös Varalan ja  Pajulahden urheiluopistoissa. BodyPumpin ohella Annalla on nyt Les Mills –lisenssit stepissä, gritissä, cxworksissä  ja bodybalancessa.  Lisäksi hän on käynyt kuntosaliohjauskurssin ja erilaisia ravitsemukseen liittyviä koulutuksia. Tuorein saavutus on personal trainer –koulutus, josta Anna kokee saaneensa paljon työvälineitä ammattiinsa.  
- Muistan, miten haaveilin työstä, johon olisi kiva lähteä joka aamu. Nyt saan tehdä juuri sellaista työtä,  Vivan ryhmäliikuntavastaava  iloitsee.

Parasta työssä ovat iloiset ja tyytyväiset asiakkaat, hymyilevät kasvot ja ne  liikunnan aikaansaamat hyvänolon huokaukset.
-On vain niin upeaa vetää tuntia, jossa kaikilla on hyvä fiilis. Ja kyllähän se palkitsee, kun huomaa, että monet jaksavat käydä tunneillani vuodesta toiseen.

Personal trainerin työssä taas suurin tyydytys tulee siitä, kun yhdessä asiakkaan kanssa saa tuloksia aikaan.

Liikunta on niin tärkeä osa elämää, että ilman sitä Anna ei voisi kuvitella elävänsä. Se energia, jonka päivittäisestä liikkumisesta saa, on korvaamatonta. Etenkin kun kotona odottaa kaksi vilkasta pellavapäätä; 4-vuoitas Daniel ja 2-vuotias Benjamin. Pian perhe kasvaa yhden prinsessan verran, sillä Anna odottaa nyt kolmatta lastaan. Raskaus on edennyt jo yli puolenvälin, mutta se ei menoa haittaa.
- Kun odotin Danielia, kävin vielä synnytyspäivän aamuna vetämässä bodybalancen, Anna muistelee.

FitCamp on ollut Annalle mielenkiintoinen kokemus, josta hän on vetäjänä nauttinut suunnattomasti.
- Koko porukka on tsempannut ihan uskomattomalla tavalla. Ryhmähenki on loistava, ja kaikki paiskivat hommia innolla. Sen ohella, että naisissa on tapahtunut silmiinpistävää muutosta ulkonäössä, on ollut ilo huomata, miten muun muassa tekniikat ovat parantuneet selkeästi.

FitCampejä tulee varmasti myöhemmin lisää. Mutta sitä ennen Anna nauttii odotuksen loppuajasta ja jää hetkeksi kotiin, kunhan pieni tyttönen ensi vuoden alussa syntyy.
- Liikkua aion synnytyksen saakka ja heti sen  jälkeen, kun se vain on mahdollista, Anna lupaa.

Me ollaan voittajia kaikki

Voittajien on helppo hymyillä.

Eilen me sen taas teimme, jo toistamiseen. Selätimme Urheilukeskuksen valtavan mäen. Näytimme sille, mistä tämä naisporukka on tehty. Se on tehty innosta, kannustuksesta, naurusta, hiestä, voimasta ja periksiantamattomista luonteista.

Rankkaa se oli, mutta jokainen painoi menemään täysillä omien voimiensa mukaan. Kolmesti mäki ylös hölkäten, neljä kertaa täysiä spurtaten, kolme kertaa askelkyykkykävelyllä ja vielä pari kertaa hölkäten. Tiukka setti, mutta aavistuksen helpompi kuin ensimmäisellä kerralla. Näin, vaikka spurtteja oli yksi enemmän kuin viimeksi . Jotakin on siis tapahtunut kuuden viikon aikana; kunto on selvästi kasvanut!

FitCampin vetäjä Anna katsoi menoa tyytyväisenä. ”Koko ryhmä veti todella hyvin. Olen niin ylpeä ihan jokaisesta”, Anna tuumasi treenin jälkeen.

Mitäs muuta mahtaa olla Annalla mielessä? Siitä lisää seuraavassa päivityksessä.