sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Haikeutta ilmassa


Tänään me FitCampiläiset vedimme yhdessä viimeisen kovan yhteistreenin. Ensi viikko on jälleen kevyt viikko, ja sunnuntaina pannan pillit pussiin tämän FitCampin osalta. Moni tosin on jo sanonut jatkavansa itsekseen samoilla linjoilla. Me naiset törmäilemme toisiimme taatusti salilla ja jumpissa, mutta sunnuntain yhteistreenejä  Annan ohjauksessa ja tiimihengen tuiskeessa tulee älytön ikävä. Samoin sitä, kun salille mennessä paikalla on monta saman polun kulkijaa, joiden kanssa voi jakaa kuluneen viikon tuntoja. Mieli olikin tänään kaikilla treenin jälkeen hieman haikea.

Mutta palataanpa vielä tämän aamun harjoitukseen. Se kehitys, joka tässä naisporukassa on tapahtunut, on uskomaton. Se näkyy käsivarsissa ja jaloissa. Se näkyy takapuolissa, tekniikoissa ja niin aerobisessa kunnossa kuin lihasvoimassa. Kaikki jaksoivat vetää koko treenin läpi ihan eri intensiteetillä kuin ensimmäisellä kerralla viikkoja sitten. Askelkyykkykävely kahvakuulat kädessä, kyykkyloikat ja luisteluhypyt taittuivat suoranaisessa hurmoksessa. Tosin ähisevässä, irvistelevässä ja puuskuttavassa hurmoksessa. Aj aj sitä poltetta reisissä ja hien virtausta ohimoilla. Se tuntui niin pahalta, että se tuntui hyvältä. 

Omalta kohdallani huomaan kunnon kasvaneen selvästi. Sen ohella, että tekemisen tahti on tiukentunut, on myös palautuminen taukojen aikana nopeutunut huomattavasti.
 
Ja se kovan treenin tuoma energia. Wow! Se pitäisi kaikkien päästä kokemaan, edes kerran elämässä, mutta mielummin toistuvasti. Noin niin kuin vaikka viikoittain. Se on vain niin….. öööh…. minkä sanan keksin tähän sitä kuvailemaan… MEGALOMAANISTA. Enkä edes liioittele.  Sen energian voimalla on tämäkin päivä painettu kutrit suorana. On jumboiltu, siivoskeltu, kokkailtu, pyykätty ja yhä vaan energiaa piisaa. Olo on kuin aropupulla.  

PS.  Ja nyt seuraa tunnustus: söin tänään Jumbossa pehmiksen.  Ja eilen illalla kourallisen lakua. Että ei mulla sitten muuta. Paitsi että ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti