torstai 4. syyskuuta 2014

Hanna: Väsymys ei piinaa enää





Viva! Wellness Clubin yhteydessä toimivan Kauneushoitola Namun yrittäjä-kosmetologi Hanna Vanhanen lähti FitCampiin mukaan saadakseen kunnon startin lihaskuntoharjoittelulle

Kesä kului juosten. 5-10 kilometriä taittui neljästä kuuteen kertaan viikossa. Hanna kertoo rakastavansa juoksua, eikä sali kesällä houkuttanut lainkaan. Tiiviin juoksukauden jälkeen tuli halu saada harjoitteluun monipuolisuutta.

FitCampillä Hannan tavoite on saada lisää lihaksia sekä päästä eroon sokerista, johon hän myöntää olevansa tiukasti koukussa.
- Minulla voi mennä viikonlopun aikana useampikin kilo irtokarkkeja, Hanna kertoo.
 
Herkuttelu alkaa jo perjantaina, jatkuu lauantaina ja sunnuntaina huikoo sokerikrapula siihen malliin, että apua siihen on haettava karkkipussista. Toiveissa siintää, että FitCampin myötä aromoton herkuttelu saa kohtuullisemmat raamit.

Suurin muutos viimeisen reilu viikon aikana on ollut se, että sokerit ovat ruokavaliosta tyystin pois. Karkin yletöntä ahmimista lukuun ottamatta Hanna kertoo syövänsä arkena suhteellisen terveellisesti. Nyt kun puolitoista viikkoa FitCampia on takana, on Hanna tuloksista hämmästynyt.
- Olo on todella hyvä. En ole koskaan ollut näin pirteä. Aamulla ei tulisi mieleenkään painaa torkkunappia, ja nukun ihan älyttömän hyvin.

Ero entiseen on suuri. Hanna kertoo, että yleinen olotila hänelle on jo pitkään ollut jatkuva väsymys. Osasyynsä siihen on varmasti se, että vuonna 2000 hänellä diagnosoitiin kilpirauhasen vajaatoiminta.
- En tiedä, mikä tämän pirteyden takana on. Onko se viljaton ja lähes maidoton ruokavalio, sokerittomuus, treeni vai alkuhuuma, mutta ihan sama! Aion nauttia tästä niin kauan kuin se kestää, Hanna naurahtaa.

Treeni kulkee ja menee kokoa ajan parempaan suuntaan. Jo viikon jälkeen on salilla saanut latoa lisää painoja tankoihin.

Hanna on pitänyt tiukasti annetusta ruokavaliosta kiinni. Sen myötä makeanhimo on pois. Pieniä ongelmia aiheuttaa vain samojen ruokien toistaminen päivästä toiseen, sillä Hanna myöntää olevansa nirso ruoan suhteen.
- Lämpimistä vihanneksista minulle maistuu vain parsakaali, ja nyt se alkaa tulla korvista ulos. Ehkä tässä on vain pakko kokeilla muitakin vaihtoehtoja.  

Hanna sanoo, että FitCampin ensimmäisenä päivänä usko oli koetuksella ja epävarmuus kaihersi mieltä.  Edessä tuntui olevan äärettömän pitkä matka.
- Nyt aika ei tunnu enää lainkaan pitkältä. Olen jo miettinyt, että kun herkut vajaan kymmenen viikon päästä ovat taas sallittuja, haluanko niitä edes enää. 





Kovan treenin viimeinen liike menossa.

Treeni tehty ja olo on hyvä.

Kaveriakin ehti auttaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti