sunnuntai 31. elokuuta 2014

Mäkitreenit. Jiihaa!





Uuuuh, pakko kirjoittaa toinen päivitys. Jos ääretön innostus ja suoranainen euforia ärsyttää, suosittelen jättämään lukemisen tähän.  Tosiasia on se, että tässä elellään vielä FitCamp- kuherruskuukautta. Juuri nyt kaikki on ihanaa: nami nami,  jiihaa ja vautsiwau. Ja jaksaa jaksaa.
Tiukkoja tilanteita ja puuduttavia päiviä varmasti tulee, mutta puhutaan niistä sitten, kun niiden aika on.

Tänään vedimme mäkitreenit, ja minulle ne olivat laatuaan elämän ensimmäiset. Ringetteä maajoukkuetasolla pelanneelle Katjalle puuha oli tuttua, ja jossakin vaiheessa mäkeä ylös mentäessä hän puuskuttikin, että tulipahan tiukka paluu vuosien takaisiin muistoihin.

Menimme mäen ylös yksitoista kertaa (nami nami). Se tehtiin hölkäten, täysiä spurtaten ja askelekyykkykävelyllä. Anna päivysti tiukkana, että vauhtia oli tarpeeksi (jaksaa jaksaa), askelkyykky riittävän syvä ja tekniikka muutenkin kohdallaan. Kun jalat tuntuivat lyijypainoilta, toi joukkueen kannustus vielä sen tarvittavan lisäpuristuksen (jiihaa). Yksin en olisi koskaan jaksanut niitä spurtteja. Olisin taatusti luovuttanut, tai ainakin hidastanut, jo puolivälin jälkeen. Noh, myönnettäköön se tässä ja nyt: luovutin liian aikaisin niissä staattisissa pidoissa yksi päivä salilla. Jos kaveri vieressä olisi huutanut, että wautsivau, olisin taatusti lankuttanut pidempään.

Mäkitreenin jälkeen olo oli ihan superhyvä. Loistava! Ihana! Ryhmässä tekeminen on mahtavaa, ja itsensä ylittäminen aina yhtä palkitsevaa.

Loppuun vielä linkki Sami Hedbergin hauskaan pätkään. Jaksaa  jaksaa! Vai jaksaako?

Sami Hedberg - Kuntosali






4 kommenttia:

  1. Huippu ja energinen blogi kyllä sulla. Ehdottomasti jään seuraamaan tulevaa. Hurjasti tsemppiä tuleviin koitoksiin. You can do it :)
    Dont give up , just remember to believe in yourself !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kannustuksesta. Liikunnan ilo ja joukkohurmoksen voima. Jos ei sillä mennä, niin ei sitten millään :)

      Poista
  2. Mistäpäin Tuusulaa löytyy tällänen mäki / lenkkipolku?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä mäki löytyy Urheilukeskuksen viereisestä metsästä. Eli kun kävelee metsään niin, että Yleisurheilukenttä jää siihen oikealle, niin kohta mäki tulee vastaan. Talvella siinä menee latu.

      Poista